Elba & l.i.n.c

Päivä Italiassa Elban saarella alkaa yleisellä tutustumisella Job Shadowing -jakson kumppaniorganisaatio l.i.n.c:n. Päivän aikainen ohjelma sijoittuu Marina di Campon alueen kirjastoon, joka toimii yhdistyksen yhtenä toimintapisteenä. Saamme kuulla, kuinka yhdistyksen toiminta on saanut alkunsa ja miten toiminta on edennyt ja kehittynyt vuosien varrella.

Otetaan alkuun katsaus yhdistyksen historiaan. Kaksi yhdistyksen perustajajäsenistä aloittivat vuonna 2010 projektin, jossa lähdettiin edistämään pidempää vankeusrangaistusta suorittavien vankien integroimista takaisin yhteiskuntaan tarjoamalla Elban saarella erilaisia työharjoittelumahdollisuuksia osana tuomion suorittamista. Työt sijoittuivat puhdistusalalle, kirjastotyöhön sekä viinitilalle. Projekti on edelleen osa yhdistyksen toimintaa ja toiminta on ulotettu koskemaan myös sellaisia ihmisiä, joiden on vaikea syystä tai toisesta sijoittua avoimille työmarkkinoille.

Marina di Campon kirjastossa työskentelee tällä hetkellä kaksi yhdistyksen palkkaamaa työntekijää.

Yhdistyksen toiminta painottuu kahden eri painopisteen taakse – yhteistyön kehittämiseen lukuisten eri sosiaalipalveluiden välillä sekä yhteisöjen kehittämiseen. Yhteisöjen kehittämisellä pyritään luomaan osallistumismahdollisuuksia Elban saaren asukkaille, joiden kalenterivuosi jakaantuu kahteen osaan – turistikauteen ja ei-turistikauteen. Yhteisöjen kehittämisen toiminnassa on näyttäytynyt vahvasti kulttuuritoiminta, kuten musiikkitapahtumat, lukupiirit ja muu osallistava yhteisöllinen tekeminen. Eri projektien kautta yhdistyksen työntekijät ovat ottaneet saaren asukkaita mukaan yhdyskuntasuunnitteluun ja selvittäneet, minkälaisia tarpeita ja toiveita asukkailla on yhteisöllisen toiminnan järjestämiselle.

Yhteisösuunnittelussa keskusta-alueelle on tuotu yhdistyksen toimesta kirjojen ”vaihtokoppi”.

Tällä hetkellä l.i.n.c toteuttaa useita projekteja, jotka sijoittuvat Elban saaren lisäksi mantereella Livornon alueelle. Osa projekteista on suunnattu nuorille ja osa vangeille. Näihin toimintoihin pääsemme tutustumaan paremmin seuraavien päivien aikana – niistä siis silloin lisää!

Ciao!