Job Shadowing- reissussa Rotterdamissa / tiistai -keskiviikko

Tiistai : De nieuwe kans (the new chance)

Tiistaiaamuna reissun isäntäni Toine haki minut hotellilta aamulla ennen kello kahdeksaa. Tänään oli tarkoituksena tutustua hieman tarkemmin heidän järjestönsä toimintaan ja nähdä käytännössä millaista nuorten kanssa järjestettävä toiminta työpajoilla on. Päivä siis alkoi reissulla paikalliseen supermarketiin, aamiaistarpeita hakemaan. Järjestö tarjoaa nimittäin osallistujille aamiaisen joka päivä. Aamiaistarpeiden ostamisen jälkeen suuntasimme järjestön tiloihin ja istahdimme aamiaiselle. Asiakkaat saapuivat paikalla 9.30 aikoihin, ja siirryimme Toinen taidepajan tiloihin. Työpajalla nuorilla on paljon erilaisia mahdollisuuksia tehdä taidetta sen eri muodoissa. He voivat maalata, painaa kuvioita kankaalle tai jopa tehdä musiikkia. Yksi nuorista olikin oman räp-kappaleen kimpussa, mikä kuulosti mielenkiintoiselta.

Myöhemmin tiistaina pääsin keskustelemaan Tomasin kanssa, joka hoitaa järjestön apurahahaut ja kirjoittaa muun muassa järjestön vuosikertomukset. Päädyimme keskustelemaan nuorten avun tarpeesta ja sen syistä niin Hollannissa kuin Suomessakin sekä ajatuksista kuinka nuorille voisi tarjota enemmän apua. Tiistaina pääsin vielä esittelemään koko De nieuwe kans:in henkilöstölle omaa organisaatiotani power point- esityksen muodossa. Esitys herätti keskustelua maiden eroavaisuuksista muun muassa sosiaaliturvan suhteen.

Keskiviikko : Bonsjans

Keskiviikko aamun tutustumiskohde oli De nieuwe kans:in toinen toimipiste Bonsjans eri puolella Rotterdamia. Bonsjans muistuttaa toiminnoiltaan ehkä hieman enemmän tuttua suomalaista työpajatoimintaa. Tiloissa on mahdollisuus muun muassa puutöiden tekemiseen sekä esimerkiksi polkupyörien korjaamiseen. Tällä hetkellä asiakkaita oli työpajalla kymmenkunta kirjoilla. Tehtävänä heillä oli tilaustyönä ”puhelinkoppeja” heidän yhteistyöyrityksensä avokonttori- tiloihin.

Tilaustyö valmistuu

Bonsjansissa asiakkaat osallistuvat siis aamupäivisin työskentelyyn erilaisten tilaustöiden tai muiden parissa. Lounasaikaan asiakkaille tarjotaan ruoka, jonka jälkeen on aikaa erilaisille keskusteluryhmille, liikunnalle tai dokumenttien katselulle. Mielenkiintoisena työvälineenä Bonsjansissa käytetään draamallista lähestymistapaa asioihin. Ohjaajat saattavat ensin näytellä pienen pätkän, jossa tapahtuu asioita, jotka voivat tuottaa henkilölle huonoja seuraamuksia. Esimerkiksi toinen ohjaajista näyttelee pudottavansa roskan kadulle ja toinen näyttelee poliisia, joka tulee paikalle ja pyytää nostamaan roskan maasta. Toinen näyttelijä ei suostu, josta seuraamuksena on sakko. Näytelmäpätkän jälkeen asiakkaat saavat kertoa, miten heidän mielestään toisen näyttelijän olisi kannattanut toimia, jotta ei asiasta ei olisi tullut seuraamuksia. Ohjaajien mukaan nuoret lähtevät Bonsjansissa hyvin mukaan tällaiseen keskustelunavaukseen.

Nuorilla on mahdollisuus myös liikunnan harrastamiseen. Torstaisin on mahdollisuus osallistua nyrkkeilytunneille.

Keskiviikko : Project Start

Bonsjansiin tutustumisen jälkeen pääsit tutustumaan uuteen, juuri käynnistyneeseen sosiaalialan projektiin nimeltä Start. Projekti juontaa juurensa Hollannin tapaan toimia sosiaaliavustusten suhteen. Kun nuori on yhteydessä sosiaalityöntekijään ja kertoo tarvitsevansa taloudellista tukea, toimitaan Hollannissa niin, että nuorelle sanotaan: Selvä, voit hakea taloudellista apua, mutta vasta neljän viikon kuluttua. Sitä ennen sinun on itse yritettävä työllistyä, löytää asunto tai mikä ongelma nuorella onkaan. Tutkimuksissa on huomattu, että tämän neljän viikon aikana suuri osa nuorista niin sanotusti katoaa tutkasta, eikä palaa enää sosiaalitoimen asiakkaiksi. Tätä varten pilotoidaan mallia, jossa sen sijaan että nuoret joutuisivat selviytymään ongelmistaan neljän viikon aikana yksin, he saavat Startista tukea ja ovat osana nuorten ryhmää. Nuoret saavat tukea muun muassa työpaikan etsintään, kuulevat koulutusmahdollisuuksista ja rakentavat sosiaalisia verkostoja muiden nuorten kanssa. Projektin tuloksista riippuen mallia voidaan levittää Rotterdamissa laajemmallekin.

Project: Start

Projektissa on nyt ollut yksi neljän viikon ryhmä, joka lopetti juuri. Ensimmäinen ryhmä oli menestys ja nuoret olivat aina paikalla, niinä päivinä kun paikalla piti olla. Uusi, juuri alkanut ryhmä koostuu erilaisista nuorista ja tällä ryhmällä osallistuminen on ollut hieman heikompaa. Mielenkiintoista, millaisia tuloksia projektissa lopulta saavutetaan.

Anni