Job Shadowing-reissussa Rotterdamissa / sunnuntai – maanantai

Saavuin myöhään sunnuntai-iltana tihkusateiseen ja hämärään Rotterdamiin. Matkani alkoi Tampereen lentoasemalta josta lensin Amsterdamiin, Schipholin lentoasemalle. Kontrasti Tampereen ja Amsterdamin lentoasemien välillä oli melkoinen, Tampereelta lähtiessä terminaaleja vain kaksi, Schipholissa rullasimme koneella noin 15 minuuttia, ylittäen matkalla kahdeksankaistaisen moottoritien, päästäksemme lähemmäs terminaalia. Schipholissa astuin suurnopeusjunan kyytiin, joka vei minut noin 25 minuutissa Rotterdamiin. Kätevää ja erittäin nopeaa. Rotterdamin juna-asemalta sain onneksi kyydin isännältäni Toinelta suoraan hotellille, joten en joutunut turvautumaan julkiseen liikenteeseen.

De nieuwe kans (The new chance)

Maanantaille minulle oli suunniteltuna monta tapaamista ja tutustumista erilaisiin järjestöihin, jotka toimivat täällä Rotterdamissa. Päivä alkoi tutustumisella kutsujatahoon, De nieuwe kans (the new chance) järjestön tiloihin ja toimintaan. Järjestö tarjoaa nimensä mukaisesti uusia mahdollisuuksia nuorille. Heidän tarjoamaansa päivittäiseen ohjelmaan kuuluu esimerkiksi liikuntaa ja taidetta. Lisäksi järjestön sosiaalityöntekijät tarjoavat yksilöllistä tukea esimerkiksi käytännön raha-asioiden selvittelyssä, asuntoasioissa ja niin edelleen. Toiminta siis muistuttaa jonkin verran meidän oman organisaatiomme toimintaa Suomessa. Kuitenkin asiakasryhmä on melko rajattu, ikäryhmältään 18-23- vuotiaat nuoret ja asiakkaina on pelkästään poikia. Tämä herättikin keskustelua siitä, voisiko heilläkin jollain tavalla olla mahdollista sekoittaa ikäryhmiä toiminnassa enemmän, jotta mahdollistettaisiin nuorempien oppiminen vanhemmilta asiakkailta. Sain myös mielenkiintoista tietoa Hollannin kulttuurista ja siitä, kuinka menneisyys siirtomaaisäntänä vaikuttaa edelleen sukupolvien takaa ja tuo tietynlaista painolastia nykyisille sukupolville. Keskustelun lomassa löysimme myös yhdistäviä tekijöitä maidemme tilanteissa. Myös Hollannissa koronapandemia on vaikeuttanut apua tarvitsevien tavoittamista ja valitettavasti pandemian aikana joillakin asiakkailla ongelmat ovat kasvaneet valtavan suuriksi, kun apua ei ehkä ole ollut saatavilla riittävän nopeasti pandemian aiheuttamien rajoitusten vuoksi.

De nieuwe kans- järjestön taidepajalla
De nieuwe kans- järjestön sisäänkäynti

Exodus- asuntoja vapautuville vangeille

Lounaan jälkeen suuntasimme Rotterdamin keskustaan tutustumaan Exodus- järjestöön ja sen toimintaan. Järjestö tarjoaa asuntoja vapautuville vangeille. Tavoitteena on 9-12 kuukauden jakson aikana saada arkeen rytmiä sekä niin sanotusti opetella tavallista elämää. Järjestön toimitilat ja vuokrattavat asunnot sijaitsevat samassa talossa, aivan Rotterdamin keskustassa. Sijainti on keskeinen, jotta vapautuvat vangit saavat mahdollisuuden testata elämistä esimerkiksi päihteettä niissä ympyröissä, joissa päihteitä on ennen käyttänyt. Järjestössä tämä nähdään hyvänä mahdollisuutena oppia ja asiakkaan asuessa järjestön tiloissa, on heillä hyvä mahdollisuus tarjota tukeaan jo ennen, kuin ongelmat kasvavat liian suuriksi.

Exodus – järjestön tilat sijaitsevat Rotterdamin keskustassa, kuuluisissa ”Kuutiotaloissa”.

Asumisen tuen lisäksi järjestö tekee myös jalkautuvaa nuorisotyötä. Suomalaiseen toimintaympäristöön verrattuna lähimpänä on todennäköisesti etsivä nuorisotyö. Keskustelun lomassa oli taas mielenkiintoista huomata yhteyksiä Suomeen. Myös heillä työntekijä mainitsi tapaamisten peruuntumiset, mikä myös Suomessa on valitettavasti nähtävillä nuorten kanssa työskenneltäessä. Tapaamisille ei vaan saavuta. Jaoimme myös saman kokemuksen siitä, että vaikka tapaamisia peruuntuu, on tärkeää silti yrittää tavoittaa nuorta, sillä jossakin vaiheessa nuoren elämää se kymmenes peräänsoitto saattaa olla se, mikä tuottaa tulosta ja on merkityksellinen. Valitettavasti tunnistimme myös yhteisiä ilmiöitä esimerkiksi yhä nuorempien väkivaltaisesta käyttäytymisestä, joka on Suomessakin noussut viime aikoina lehtien otsikoihin. Mielenkiintoista, että tällaiset ilmiöt ovat kansainvälisempiä kuin uskommekaan. Lieneekö syynä koronapandemia, sosiaalinen media vai joku aivan muu asia, siihen ei kai yksiselitteistä vastausta ole löydettävissä.

”Kuutiotalot” ulkopuolelta

The Lobby

Viimeinen vierailukohteeni maanantaina oli The Lobby. Järjestö hyödyntää sosiaalisen muotoilun (social design) menetelmiä tukeakseen vapautuvia vankeja takaisin yhteiskunnalliseen osallisuuteen. Sosiaalinen muotoilu on itselleni käsitteenä hieman vieraampi, mutta Hollannissa se on suosittu lähestymistapa erilaisiin sosiaalialan haasteisiin. Sosiaalinen muotoilu lähtee liikkeelle yhteisön tarpeesta ja ratkaisua/ratkaisuja pohdittaessa myös yhteisö on mukana. Tavoitteena on paremmin voiva yhteiskunta. Ehkäpä meillä hanketyössä sosiaalisen muotoilun lähestymistapoja käytetään huomaamatta.

The Lobby on innovaatio, jossa ajatuksena on pyrkiä saattamaan yhteen järjestöjä (kuten Exodus, De nieuwe kans) jotka tarjoavat tukea vapautuville vangeille, yhteen vankien kanssa jo ennen heidän vapautumistaan. Näin mahdollisesti voitaisiin estää jatkuva vankilakierre, kun vapautuvalla vangilla olisi jo vapautuessaan tukiverkostoja vankilan ulkopuolelle. Järjestö on tehnyt kovan työn pyrkiessään saattamaan vankilan sisällä toimivia verkostoja yhteen vankilan ulkopuolella toimivien verkostojen kanssa. Toimintaa aloittaessaan heillä oli vain ajatus siitä, että jotenkin tämä asia tulisi saada toimimaan paremmin, mutta heillä ei ollut esimerkiksi pääsyä vankiloihin tapaamaan vankeja ennen vapautumista. Sitkeällä työllä he ovat nyt siinä tilanteessa, että heidän työntekijöillään on nykyään mahdollisuus päästä tapaamaan vankeja jo heidän vankila-aikanaan. Tämä on tärkeää myös luottamuksellisen suhteen rakentamiseksi asiakkaan kanssa.

Anni