Minulla oli suuret odotukset kurssille. Agenda sisälsi muun muassa ryhmähengen rakentamista, osallisuuden lisäämistä, hyväksynnän ja empatian edistämistä monikulttuurisessa yhteisössä. Ajattelin, että meidät täytetään erilaisilla hienoilla teorioilla ja metodeilla. Meitä oli kurssilla 18 osallistujaa, 9 eri maasta. Kolme ensimmäistä kurssipäivää tutustuimme toisiimme ja keskustelimme yhdessä ja pienemmissä ryhmissä erilaisista teemoista; rasismista, syrjinnästä. Pohdimme sitä, mikä ero on aktiivisella ja passiivisella rasismilla sekä aktiivisella ja passiivisella antirasismilla. Oli mielenkiintoista kuulla, miten erilaista tälläkin hetkellä on Euroopan eri valtioissa. Puolassa ja Romaniassa ei juurikaan ollut maahanmuuttajia, kun taas Saksassa ja Iso-Britanniassa koulussa luokan oppilaista saattoi yli puolet olla maahanmuuttaja taustaisia.

Päivät alkoivat aina jollakin leikillä, alkuun sellaisilla, joilla opimme toistemme nimet. Leikit muuttuivat päivä päivältä vaativammiksi, niin, että niissä jo joutui laittamaan omaa itseään peliin. Leikkien tarkoituksena oli lisätä luottamusta toisiimme ja siihen, että aina ei voi onnistua, eikä aina voi olla oikeassa ja se on ok! Viikon edetessä tulimme toisillemme hyvinkin tutuiksi, koska kurssituntien jälkeenkin vietimme aikaa yhdessä ryhmänä retkeillen ja ruokaillen.

Torstaina päästiin tosi toimiin Pilarin opastamana. Pilar on näyttelijän, ohjaaja, käsikirjoittaja ja terapeutti. Tässä kohtaa lähdettiin ihan kunnolla mukavuusvyöhykkeeltä. Ensimmäisessä harjoitteessa valmistauduttiin tulevaan hengitystekniikan- ja liikkeen avulla. Toisessa harjoitteessa haettiin kontaktia pariin peilitehtävän avulla; pareittain seisottiin vastakkain ja toinen oli henkilö ja toinen oli henkilön peilikuva, joka kopio liikettä. Harjoitteessa oli tärkeää säilyttää katsekontakti koko ajan, mikä on monesti vaikeaa vieraan ihmisen kanssa.

Kolmas harjoite oli Bambu-puu; tässä harjoitteessa pareittain toinen on Bambu-puu, ja toinen on oksa, joka hakee tukea ja apua puusta. Tarkoitus oli nojata puuhun niin, että oksa hakee tukea puusta, on epätasapainossa. Pariharjoituksen jälkeen sama harjoite tehtiin koko ryhmän voimin, jokainen oli puu omalla vuorollaan. Täytyy sanoa, että se tunne mikä tuli, kun koko ryhmä tukeutui puuhun ja veti samanaikaisesti henkeä syvään sisään, oli jotain taianomaista. Jokaisen pitäisi tätä kokeilla!

Viimeisenä päivänä teatraaliset harjoitukset jatkuivat tunteiden ilmaisun harjoitteella. Jokainen sanoi vapaavalintaisen lauseen, jollakin tunteella. Seuraava toisti lauseen, käyttäen eri tunnetta. Tässä kohtaa jokainen uskalsi jo heittäytyä ja naurun määrä oli aikamoinen, kun monesta meistä kuoriutui koomikko. Tässä harjoitteessa naurettiin sekä itselle, että toisille. Lopuksi käytiin yhdessä läpi sitä, mitä tunteita ja ajatuksia nämä kurssipäivät olivat meissä herättäneet.

Se mitä tästä matkasta opin: maanantaina meitä oli 18 toisillemme vierasta, eri kulttuureista, uskonnoista, elämänkatsomuksista tulevaa, eri kieltä puhuvaa yksilöä. Yhteinen tahtotila, yhdessä tekeminen, itsestään antaminen ja toinen toistamme kuunteleminen, avoin mieli, uskallus ja ennakkoluulottomuus, näillä eväillä tämä joukko nivottiin yhdessä toimivaksi ja yhdessä hengittäväksi Bambu-puuksi. Ihmiset ovat kaikki sisimmältään samanlaisia! Ei ole olemassa mitään hienoa metodia ja menetelmää, se lähtee jokaisesta itsestä, halusta ja asenteesta.

Jään kaipaamaan uusia ystäviäni ja Teneriffan aurinkoa!