Sports 4 all association – mitä kaikkea yhdistys tekeekään

Tulin siis Romaniaan osana Erasmus+ Job shadowing -vaihtojaksoa ja tarkoituseni on varjostaa Sports 4 all yhdistyksen Mihai Andrhovicia, joka toimii yhdistystoiminnan lisäksi liikunnanopettaja useassa Suceavan kouluissa. Mihai toimii pääsääntöisesti urheilulukion opettajana ja Romaniassa ei juurikaan ole ns. ammattikouluja vain muun muassa urheilulukiosta valmistuu myös liikunnanohjaajia. Joko oppilaat suuntautuvat tiettyyn lajiin tai he ovat valmiita myös ohjaamaan monipuolisesti kaikkia lajeja.

Yksi Suceavan liikuntatiloista.

Mutta mikä on Sport 4 all yhdistys? Yhdistys on aloittanut toimintansa vuonna 1992. Jo nimensämukaisesti yhdistys tarjoaa liikuntaa ja urheilua kaikille. Yhdistys järjestää itse tapahtumia tai on hyvin vahvasti niissä mukana. Sports 4 all association on kansallinen julkinen yhdistys ja toimivat nuoriso- ja urheiluministeriön alaisuudessaan. Yksi heidän toimipaikoistaan sijoittuu Suceavaan ja Mihai on koko yhdistyksen puheenjohtaja on siten yhteydessä mm. ministereihin. Alla olevan kuvan 1300 -luvulla rakennettu linna on monesti toiminut mm. juoksutapahtumien aloitus- ja lopetuspaikkana niin lapsille kuin aikuisille.

Suceavan linnaa ei koskaan onnistuttu valloittamaan, muuten kuin vilunkipelillä!

Yhdistyksellä ei juurikaan ole palkallisia työntekijöitä, vaan toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja muutamiin jäseniin. Yhdistyksen palkalliset työntekijät ovatkin yleensä hanketyöntekijöitä joiden avulla on tarkoitus kehittää toimintaa yleensä muiden yhdistysten kanssa yhteistyössä. Yhdistys toimii myös koulujen kanssa yhteistyössä tarjoten koulun jälkeistä toimintaa. Romaniassa on julkisilla varoilla toimivia urheiluseuroja ja yksityisiä. Sports 4 all yhdistys on myös näiden toimijoiden kanssa tiiviisti yhteistyössä avustaen ja kehittäen toimintaa vapaaehtoisten voimin (joista monet ovat myös liikunnanopettajia). Jos jokin yhdistys on kiinnostunut aloittamaan toimintaa jokaiselle matalalla kynnyksellä, he voivat olla Sport 4 all yhdistykseen yhteydessä jolloin he vaatimukset täytettyään saavat sertifikaatin jolloin heillä on näyttää dokumentteja valtiolle ja kaupungille saadakseen tukea projekteihinsa, jotka koskettavat matalan kynnyksen liikuntaa. Yhdistys myös tukee yksilöitä ja liikuntapaikkoja välineitä hankkimalla. Kansainvälinen toiminta on myös ollut yhdistykselle normi jo aloittamisestaan alkaean ja Sports 4 all toimiikin muun muassa kansainvälisessä urheilu kuuluu jokaiselle liitossa, Balkanin alueen urheilu kuuluu kaikille yhdistyksessä ja kansainvälisessä urheilu ja kulttuuri yhdistyksessä.

Suceavassa on monen tasoisia liikuntatiloja.

Pääsin siis parina päivänä tutustumaan liikunnanopettajien työhön Mihain seurassa kun hän opettaa niin alakoulu- ja yläkouluikäisiä. Ensimmäisenä huomioni keskittyy siihen kuinka strukturoitu tunnin aloitus, opettajan ei tarvi kun taikasana lausua ja rivi muodostuu. Jokainen liikuntatunti alkaa perinteisellä lämmittelyllä, nuoremmat oppilaat opettajan johdolla ja vanhemmat itsenäisesti. Jokainen. Myös tunneilla joita pääsin seuraamaan oli vähintään yksi tuokio voimistelu- tai voimistelunkaltaisia harjoitteita. Nuorempien tunneilla osa ajasta meni myös motoristen taitojen ja sosiaalisten taitojen tarkkailuun, opettajat antavat tarvittaessa jokaisen tunnin jälkeen palautteen vanhemmille ja/tai luokanopettajalle.

Mihai vei minut tutustumaan myös jousiammuntaseuraan jolla on erikoinen metodi ”värvätä” tulokkaita. Andres kertoi minulle, että he ovat huomanneet vuosien kuluessa kolme aihe aluetta jotka ovat tärkeitä oppiakseen ja pärjätäkseen juosiammunnan hienosäätöisen lajin parissa: vanhempien tuki, oma kiinnostus ja korkea älykkyys. Korkean älykkyyden vaikutusta Andres perustelee sillä, että lapsi jaksaa ja on kurinalainen harjoittelija, osaa ja ymmärtää juosen säädön lainalaisuudet ja myös hienomotoriikan. Yritin haastaa, että miten he suhtautuvat jos lapsi jolta jokin näistä kolmesta alueesta puuttuu esim. korkea älykkyys, saako hän samat opit ja oletetaanko häneltä samoja tuloksia. Ihan suoraa vastausta en saanut, mutta heidän toimintansa on tuottanut hedelmää ja viereisellä ampumapaikalla oli Madalina Amaistroaie, joka edusti Romaniaa Tokion olympilaisissa, huikeeta! Muutoinkin samaan aikaan harjoittelevat seuran jäsenet ovat hyvin omatoimisia varsinaisen lajiharjoittelun ja oheisharjoittelun suhteen.

Romania on täynnä mielenkiintoisia erilaisia ihmisiä ja käytänteitä. -Juhani