Museokäynti ja peli-iltapäivä

Exprience Brussels

Aikataulun mukaisesti Hanne ja Els(ei se kontakti) tulivat minua vastaan hotellilleni. Sieltä kävelimme museoon, joka oli hyvin lähellä kuninkaan linnaa. Museolla joukkoomme liittyi kaksi oppilasta ja vielä yksi opettaja, Sabina.

Tällä joukolla lähdimme museoon, jonka kierrokseen oli sisällytetty myös oppimistehtäviä. Piti löytää museon tiedoista vastauksia monenlaisiin kysymyksiin. Mielestäni tämä oli hienosti ympätty museon perustehtävien konseptiin ja sai oppilaat innostumaan ihan eri tavalla museon sisällöstä. Myös esittelytekstit, joiden sisällä vastauksia usein oli, tuli luettua normaalia silmäilyä tarkemmin.
Tästäkin ideasta tykkäsin todella paljon ja itsekin tiedät nyt paljon enemmän Brysselistä sekä sen menneisyydestä ja matkasta nykypäivään. Täältä pääset tutustumaan museon verkkosivuihin.

Valokuvista piti löytää vastauksia annettuihin kysymyksiin.
Bryssel taiteilijan silmin

Museosta toimistolle.

Kristoferillä oli takataskussaan hieno idea, jonka hän toteutti meidän kanssamme.
Kyseessä oli Google-ympäristöön tehty peli, jossa käytiin eri kohteissa Brysselissä. Aina kun pääsi kohteeseen, sai pisteitä. Kohteessa oli myös jokin kysymys tai tehtävä aiheeseen liittyen. Näiden onnistumisesta myös sai pisteitä.
Tämä on mielestäni todella hieno tapa tuoda paikallistietoutta ja tietoutta yleensäkin oppilaille. Mielenkiintoinen, koska samalla pääsi tutustumaan kaupunkiin, kaupungin historiaan sekä eri asioide merkitykseen kaupungin asukkaille.
Erittäin kiva peli ja nautin suuresti kävelystä ympäri Brysseliä. Heillä on melkoisen upea kaupungintalo!

Tässä pelin tehtävässä piti arvioida taustalla olevan kaupungintalon tornin korkeus ja ottaa selfie kaupungintalon edustalla.
Täällä piti nauhoittaa 20sek mittainen puhe, jossa kertoo mielipiteensä näkymästä. Kyseessä on maanpaossa olleen espanjalaisen Kuningattaren vaatimaton asumus 1700-luvulta