Ohjelmassa muutoksia

Covid tekee kiusaa yhä ja tulee varmaan tekemään vielä pitkään haittaa työelämälle niin täällä kuin suomessakin.
Tälle aamulle se näkyi siten, että kaksi tapaamista peruuntui ja koko päivän suunnitelmat menivät uusiksi. Onneksi Els:llä on vahva osaaminen muutosten hallinnasta, niin en jäänyt tyhjän päälle joutilaaksi.

Aamulla en siis mennytkään Aromaan, kuten ohjelmassa luki vaan Huis van het Nederlad-kouluun, jossa pääsin seuraamaan Katrien S:n opetusta. Hänellä on samanlaiset menetelmät käytössä, kuin muillakin opettajilla, mutta hänen luokkansa oppilaat ovat eri vaiheissa etenemässä opetuksessa. Osa opettelee alkeita ja osa on ehtinyt jo pidemmälle belgian kielen oppimisessa.

Katrien avasi hiukan tabletin, paperin ja tauluopettamisen saloja minulle. Hän laittaa taululle kuvan, jossa on kerrottu mitä kuva esittää. Oppilaat käyvät taululta katsomassa kuvan tekstin ja siirtävät sen muistinsa varassa paperille. Menevät siis omalle paikalleen ja kirjoittavat kuvaa esittävän tekstin paperille.

Tämän lisäksi hän selitti, kuinka oppilaat tekevät samoja harjoitustehtäviä joihin minäkin uppouduin tabletin kanssa. Oppilaat merkitsevät itselleen tehtävistä oikein menneiden määrän, väärät yritykset ja kauanko tehtävään meni. Jos virheitä on kolme tai enemmän, oppilas tekee tehtävän uudelleen. Kertaus on opintojen äiti, nykypäivänäkin.

Oppilaiden kotitehtävien haasteissa nousi esille myös kalliit dataliittymät, joiden hinnat ovat noin kolminkertaisia suomalaisiin liittymiin verrattuna. Se on paljon rahaa, vailla työtä olevalle ihmiselle.

OLC, avoin opiskelutila

Aamun tunnin jälkeen tutustuin Lotta:n kanssa heidän OLC- huoneeseen, eli avoimeen oppimistilaan. Sinne voi tulla tukiopetukseen, etukäteen ilmoittamalla. Tila on avoinna tiettyinä aikoina ja paikalla on aina opettaja tai kaksi ohjaamassa oppillaita. Tilassa on samoja materiaaleja kuin luokissakin ja paljon muutakin materiaalia oppimisen tueksi.

Kuvassa Katrien S ja Lotta oppiskelutilassa

Digitaalisia oppimisympäristöjä Ligo:n toimistolla

Els:n piti noutaa minut heidän toimistolleen 11.30, mutta suunnitelmien muuttumisen vuoksi meninkin sinne omin neuvoin ja vietin iltapäivän Kristoferin kanssa. Kristofer vastaa Ligon tietotekniikasta, lisensseistä ja sen sellaisista.
Iltapäivän keskustelu oli hyvin mielenkiintoinen sukellus googlen ja erilaisten sovellusten käyttämiseen opetuksen tukena.
Voisi sanoa, että googlen kautta heillä on lähes rajaton materiaali- ja työvälinepankki opetukseen käytettävänään. Google Play -kauppa tarjoaa suuren määrän opetuksen tueksi olevia sovelluksia, google itsessään lähes rajattoman määrän tietoa ja googlen pilvipalvelu taas tarjoaa selkeän ympäristön näiden käyttämiseen.

Illanvietto läheisessä ravintollassa

Iltapäivän jälkeen oli edessä lyhyehkö illanvietto La Corbeau- nimisessä ravintolassa isäntäorganisaation työntekijöiden kanssa. Mukana olivat minun lisäkseni: Annelies, Hilde, Geertje, Els P, Els G, Kristof (ja Richy and Ludwig, jotka liittyivät seuraan vähän kuvan ottamisen jälkeen)

Kuvassa minun lisäkseni Annelies, Hilde, Geertje, Els P, Els G, Kristof