Matkani Norjaan alkoi sunnuntaina ja tähän asti ainoat näkemäni vuoret ovat piirtyneet lentokoneen samean ikkunan lävitse. Paikalliset vaikuttavat ystävällisistä ja puheliaita, joskin yleisestiottaen luonnottoman siisteiltä.
Matkani vei minut Sandefjordin kaupunkiin kahden tunnin junamatkan päähän pääkaupungista. Sandefjord on tunnettu viikingeistä ja valaistuksesta, joka teki kaupungista Norjan rikkaimman kaupungin. Kaupungin lähellä sijaitsee myös suklaatehdas, jonka nimi tarkoittaa valasta ( valaita ei kuitenkaan kuulemma ole vahingoiteta suklaan teossa).
Kaupunki on siisti ja rauhallinen. Köyhyyttä ei kuulemma ole juurikaan ollut mutta kuilu rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa, erityisesti inflaation myötä.
Maanantai aamuna matkasin pikaisen aamupalan jälkeen täyteen pakatussa linja-autossa minua täällä Sandefjordin kaupungissa isännöivän Fønixin päämajaan. Perillä minut otti vastaan ylitsepursuavan ystävällinen Lene, joka vastaa kansainvälisestä työstä. Kansainvälisiä hankkeita heillä onkin käynnissä useita.
Fønix on Norjan suurin yhdistys ja yritys ammatillisen kuntoutuksen alalla ja sillä on lähes 200 työntekijää. Se tuottaa useita erilaisia palveluita, kuten pitkäaikaistyöttömien ja eritavoin vammaisten ammatillista kuntoutusta, kielen opetusta maahanmuuttajille ja työharjoittelua opiskelijoille.
Asiakkaat voivat suorittaa diplomeita ja jopa suorittaa koko tutkintoja. Tuottavaa työtä eri aloilla, kuten pakkaus, leipomo, suurkeittiöihin, puutyö, elektroniikkapurku, tekevät asiakkaat saavat työttömyysturvan lisäksi 30 norjan kruunun tuntipalkan.
Jututtamani asiakkaat vaikuttivat kuitenkin pikkiriikkisen palkan sijaan pitävän siitä, että työtehtävät muokataan jokaisen kykyjen ja toiveiden mukaan. Joskin joulutuotteiden pakkaus ensi vuodelle alkaa jo vähän kyllästyttää.
Ensimmäisenä päivänä sain tutustua päämajan toiminnan lisäksi lyhyen ajomatkan päässä sijaitsevaan leipomoon, jossa tehdään Norjan parhaita gluteenittomia leivonnaisia.
Huomenna pääsen tutustumaan nuorten nepsy aikuisten kanssa tehtävään työhön ja ehkä käymään valastusmuseossa.